Follow on Bloglovin

perjantai 2. lokakuuta 2015

Miten mä sit liikun nykyään:)

No niin. Muutoksien tuulet ovat puhaltaneet mulla jo yli puolisen vuotta joten eiköhän olisi jo aika. Nimittäin aika avata täällä bloginkin puolella mun nykyisiä liikuntamuotoja teille lukijoille. Mulla on siis tän blogin noin puolentoista vuoden eliniän aikana ollut voimassa kaksi erilaista saliohjelmaa joita (ruokavalioineen kaikkineen) oon noudattanut suhteellisen tarkkaan. Viimeisin muoto tällaisesta oli tosiaankin siis Fitfarmin 10 viikkoinen Liten Weight Loss -kuuri/dieetti/ohjelma, joka menikin kokonaisuudessaan hyvin ja tuloksiakin sain ihan kiitettävästi aikaan; sitä tunsi ja näki konkreettisesti miten lihasta syntyi ja rasvaa lähti. Mutta kun dieetti sitten lopulta loppui, ei mun syömingeistä meinannut tulla laisinkaan loppua:D Ongelmia ketoosipitoisen ruokavalion kanssa oli ilmennyt hieman jo aiemmin ennen ko. dieetin päättymistä; arki alkoi olla liikaa nälkiintymistä ja voimien hupenemista, väsymystä ja kiukkuiluakin. Joten fitfarmailun loputtua päätin, ettei mun tarvitse olla täydellinen fit -ihminen, ja että mä aion jatkossa syödä just siten ja sitä kun hyvältä tuntuu enkä mee salille enää pakkoajatuksella "mut ku vähintään 3 krt/vk on pakko reenata":D Eikä tää päätös ollut mikään "heikon ihmisen" päätös, vaan musta todella fiksun ja järkevän ihmisen päätös elää oikeesti normaalia elämää, onnellisena, sinuna itsensä kanssa. En mä kuitenkaan kaipaa mihinkään fitness -lavoille kisailemaan siitä, oonko mä oranssimpi kuin muut:) (Anteeks mun tyhmät ja huonot vitsit, ei mulla o silti fitness -harrastusta mitään vastaan, päinvastoin!:))

Sali mulla vaihtui GoGosta jollain tavalla paljon rennompaan saliympäristöön keväällä, kun musta tuli Liikuntamaailman jäsen Tampereen Alballe & Lady Linelle. Oon suosinut ehdottomasti LL:a, koska mä koen heidän salin olevan paikka, jossa kaikki eivät ole hirmuisia suorittajia saliharrastuksissaan, paikka tarjoaa hyvät pt -palvelut, ryhmäliikunnat, solariumit, erilaisia tapahtumia, ja toki hyvät aukioloajat sekä yksinoikeus nimenomaan naisten salina ovat ihan mukavaa plussaa;) Henkilökunnan kanssa voi aina nauraen jutustella ja pyytää apua jos sitä tarvitsen, koen siis että voin mennä Lady Linelle aina ennemminkin rentoutumaan, viettämään sitä mun ihan omaa aikaa, kuin että menisin hirveellä paineella suorittamaan treeniä. Huh, menipäs mainostukseksi;D 

Tosiaan ryhmäliikunta on uuden salimestan ohella tullut mulle tärkeäksi osaksi omaa hyvinvointia. Treenauksen ei tarvitse enää olla yksin kuntosaliharjoittelua, vaan mä voin vaihtelun ja liikkumisen ilosta mennä aina silloin tällöin mm. näihin mun seuraaviin lemppareihin;
Ñ
Eli arvaattekin varmaan suurin piirtein, mistä lajeista seuraavissa kuvissa on kyse. Tättärärättättää ekana mun lempparina on tietty siis Les Millesin patentoima Body Pump -tunti. Body Pump ohjelmia on jo about 90 erilaista, uusi ohjelma tulee öö olikohan se aina 3kk:n välein, ja ohjelmat ovat maailmanlaajuisesti aina samat musiikista koreografioihin saakka. Vaihtoehtoisesti löytyy mm. Body Balancea, Body Compatia ym. joita tosin en (vielä) ole itse mennyt testailemaan:) Body Pump on tavallaan pieni kuntosalireeni ryhmässä, vapaapainojen kanssa taiteillen;) Love it! Tokana on Body -tunti, joka nyt on aikalailla samaa kategoriaa Body Pumpin kanssa mutta ohjelma ei siis luonnollisestikaan ole kiveen hakattu minkään ohjelmanron kanssa vaan pallo on aina tunnin vetäjällä:) Vimppana vielä spinning ja jooga, joista ensimmäiseen tutustuin ensimmäistä kertaa ikinä kesän aikana (kesäheilani<3) ja toka, eli jooga, on mulle tuttu jo yli 3 vuoden takaa Tampereen Om Yoga -studiolta. 

Sellaisia liikuntamuotoja mä siis tätä nykyä harrastelen:) Plus tietenkin juokseminen ja rauhallisempi lenkkeily, jota kävelyksikin kutsutaan, ovat erittäin mahtavia liikkumis(ja rentoutumis)muotoja, vielä varsinkin ennen liukkaiden kelien saapumista pohjoiseen kotimaahamme:)

Näihin tunnelmiin, mun on pakko mennä jälleen graduilemaan, ohjaaja tekee mut oikeesti hulluks ja asiaahan ei auttanut eilen Public Cornerissa istuessani se, että pari olutta liikaa nauttinut käppänä kaatu suoraan ja ihan kunnolla mun läppärin päälle -.- (Saatoin ehkä vähän kilahtaa sille takas mut hei, mennyt on mennyttä! Mun uus motto btw;) ) 

Ihanaa ja rrraikasta viikonloppua, te kaikki vähemmän tai enemmän sporttimuikit;)