Follow on Bloglovin

perjantai 11. syyskuuta 2015

Kiitollisuutta ja syksyn energiaa

Blogikirjoittelu on jäänyt elämään hissukseen hiljaiselämäänsä kun olen tässä suht ihmiselle tyypillisesti elänyt omaani:D Oon pitänyt yhteyttä vanhoihin ystäviini ja saanut lähiaikoina myös uusia sellaisia:) Gradu ei vie enää suurinta siivua elämässä, kun sekin alkaa olla kohta paketissa ja sitä on ihan kiva tehdä, ajatuksella "vielä kun sitäkin saa kirjoitella":) Mä hain eilen jonkun päähänpistoksen seurauksena uuteen kouluunkin, mutta luotto sisäänpääsyyn ei ole liian suuri:P 

Mua taas pelotti lähes koko elokuun syksyn saapuminen. Syksy on aikaa jolloin kaikki vaan kuolee, oon ajatellut. Mutta yllätyksekseni - tää syksy onkin ollut todella positiivinen yllätys. Mä olen positiivinen:) Hyvä ja rauhallinen olo kaikin puolin, vaikka tää vuosi onkin sisältänyt paljon erilaisia muutoksia ja, no, sitä elämän paskaakin on kyllä satanut pari kertaa niskaan. Mutta kriiseissä ja ikävissä asioissa ei missään nimessä saa alkaa liikoja vellomaan, joten oon itekkin vaan keskittynyt niihin hyviin juttuihin joita mulla elämässä on<3 Kiitos kaikille ystäville teidän olemassaolosta:) Juuri nytkin tässä istun ystävän luona chillaamassa, ja päätin nyt nopeesti raapustaa tännekin tätä levollisuuden fiilistä. Elämä on vielä just nyt paljon vapaa-aikaa, ystäviä, salia, ja oon taas yli parin vuoden tauon jälkeen löytänyt joogankin uudestaan<3 Mikä voisi olla parempi päätös päivälle, kun lämpimässä huoneessa kynttilän valossa rauhallisesti hengitellen päätetty lämpö flow jooga -tunti;) 

Näihin tunnelmiin; yritän palata takaisin nopsaa sekä lisätä vähän parempilaatuisia järkkärikuviakin tänne<3 Ja edelleen instassa lisää päivittäisiä tunnelmia nikissä paulakatriinakoo :)

Energistä syksyä kaikille:) 


Ei kommentteja: