Follow on Bloglovin

perjantai 6. helmikuuta 2015

Kirjallisuuden, kirjojen ja lukemisen ilosta

Mä  olen kuvailuksessa omasta blogistani ilmoittanut, että puhuisin ajoittain myös kirjoista. Enpä ole tehnyt tätä ihan hienoiseen hetkeen, joten jos nyt sanoisin tästä aihealueesta muutaman kehuvan sanan:) 

Mä olen aika, miten sen sanoisi, monimuotoinen ihminen mitä tulee harrastuksiin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin monilahjakkuus. Mielestäni olen sopiva kultaisen keskitien kulkija monessakin asiassa, kiva keskiverto:) Laulan nuotilleen, hyvin, mutta en ikinä pärjäisi VOF:ssa:D Soitan kitaraa mutta hyvin vähän. Osaan piirtää ja maalata - niitäkin molempia keskinkertaisesti. Käsitöitä en osaa harjoittaa koska ei ole koskaan ollut mielenkiintoa. Mielenkiinnolla onkin niin suuri rooli siihen, mitä haluamme tehdä, ja mitä sittemmin osaamme ja missä olemme asiantuntijoita. Tämä sama "vaisto" ohjaa myös ammatinvalinnassa, eikö niin?=) Tosin venäjän kielen ja kulttuurin opiskelijana minusta on välillä vahvasti tuntunut, että intohimosta ei tosiaankaan saisi koskaan tehdä ammattia. Siksi en uskaltaisi lähteä esim. kokin alaa testaamaan - pelkäisin, että ihanasta ja nautinnollisesta ruuanlaitosta tulee pelkkää suorittamista.

Mä olen lapsena leikkinyt tyttöjen barbeilla, sittemmin poikien turtleseilla sekä lepakkoautoilla. Mä olen pitänyt äidin kanssa kasvimaata, mutta toisaalta taas valmistanut tinasta ja kuparista itse autotallissa pronssia ja muotoillut/valanut seoksesta erilaisia esineitä. Yläasteella kiinnostuin itsekseni Venäjästä ja venäjän kielestä, vaikka meidän yläasteella ei sitä kukaan muu halunnut ottaa opiskeltavaksi kuin minä:D Ei muodostunut ihan kurssia ei. Mutta mä opiskelin aakkoset itse, kirjoittelin venäjää joka paikkaan, kuuntelin t.A.T.u:n venäjänkielisiä biisejä ja pyysin vanhempiani viemään mua Pietariin. Ja muahan vietiin:) Uskon, että tämä vanhemmiltani silloin saamani tuki takasi jo silloisen intohimoni jatkumisen myöhemminkin. Sen, että oppisin tuntemaan venäläisen kulttuurin ja puhumaan kieltä edes suht sujuvasti. Nyt kirjoitankin omaa graduani venäjäksi ja Venäjällä on tullut (vähän eri puolilla) matkailtua, opiskeltua, työskenneltyä, asuttua jo useampaan otteeseen:) Kai mä voin jotenkin olla omasta koulutuksestani ylpeä.

Aina opiskelut ja oheiskirjallisuus eivät kuitenkaan ole todellakaan olleet sitä suurempaa herkkua - eli juurikin aikataululla ja pakosta asioiden opiskelu ei ole koskaan ollut mun mieleeni. Mä olen päivä kerrallaan -eläjä, deadlinet ovat mulle varsinainen kirosana sanan parhaassa merkityksessä. Niinkuin tää gradukin nyt sitten on saanut omasta valinnasta hieman venyä... :D 

Asiaan. Koska mua kiinnostaa monet asiat, mä olen siten myös harrastehamstraaja. Kun mua kiinnostaa (joskus) enemmän miten pukeudun, mulla on kaapit täynnä vaatteita; ystäviltä saatuja, uusia ostettuja tai kirpparitavaraa. Kun mä olen innostunut urheilusta, löytyy kahvakuulaa, suksia, luistimia, uikkaria, salivermeitä ja lisäravinteita. Rakastan myös ruuanlaittoa eli mun kaapit ovat täynnä mm. mausteita, rakastan mausteita yli kaiken! Kun haaveilen mun ja H:n mahdollisesti tulevan okt:n sisustamista, sisustan meidän pienkerrostalo-rivariasunnon sisustaa:D Kun haluan pelkän piirtämisen ja maalauksen lisäksi tutustua itse taiteiden historiaan, lähden heti penkomaan (jos mulla ei jo sellaisia itsellä ole) kaupoille erilaisia taidehistorian teoksia. Mun keittiönkaapistot pursuavat raakakakku-, superfood-, ja kaikenlaisia maan ja taivaan välillä kokkaus- ja normifood -ruokakirjoja:D Multa löytyy taidekirjoja, filosofian kirjoja, historian- ja historiallisia kirjoja. Mummun antamia jo 1800 -luvulla painettuja kirjoja, vanhaa Raamattua, Kalevalaa, jne jne. Kierrän kirjakaupoissa kuola poskella kuin jossain uudessa trendiraflassa:D Viimeksi käteen jäi omankin pääaineen professorin kirjoittama paksu Venäjän historian opus, jossa käsitellään naisten osuutta maan historian ns. rakennusprojektissa. Sitä sitten olen iltaisin lukenut. Mutta se ei jää siihen. Luen montaa eri kirjaa samaan aikaan, esim. parhaillaan menee näitä; Viktor Peleviniä, Rosa Likströmiä, Finlandia -kirjailija Jussi Valtosta (jota kuunnellen suunnittelen sivistäväni itseäni lisää ensi keskiviikon haastattelussa Metsolla! eli trelaiset huom!). Samalla voin ajoittain lukea (kuten eilen) sisustusidealehti Avotakkaa, muotilehti Trendiä, tai meNaisia. Eilen inspiroiduin vaihteeksi sisustuksesta, ja haettiin viimein H:n kanssa jopa keittiölamppukin meidän keittiöön Kodin1:stä. Kuvaa voin laittaa varmaan jossain kohtaa myöhemmin, vielä kyseinen kuparinen vintagekaunotar ei riipu katossamme;)
Halusin kirjoittaa kirjallisuudesta ja sen ihanuudesta juuri nyt, sillä eilen me suomalaiset "vietimme" Runebergin, kansallisrunoilijamme päivää. Verbi viettää on lainausmerkeissä, koska eihän meistä kukaan ko. päivää oikeastaan vietä:D Vai vietätkö sinä? Muuten kuin torttua nauttien. Hyvä kun itsellä juuri ja juuri raksutti eilen aamulla aivotoiminta omaan hiljaiseen kysymykseeni "miksi tänään liputetaan?". Musta on jotenkin sääli, miten me ihmiset Suomessa emme kunnioita tarpeeksi omia juhlapäiviämme, omia kansallissankareitamme. Naapurimaassa Venäjällä kun jo naistenpäiväkin on valtakunnallinen vapaapäivä:D Siellä ollaan kyllä ehdottomasti aina perillä, ketä ja mitä juhlitaan milloinkin. En ole itse sen parempi, en minäkään näitä päiviä ikinä muista. Ehkä syynä on juuri tuo niin kiireinen ja tehokas arkemme - juhlapäivinä pidetyt päivät eivät ole enää kulttuurissamme monikaan vapaapäiviä, ja kaiken kiireen ja työn keskellä on hyvä jos edes ylipäätään huomaa siniristilipun liehuvan salossa. Moni taitaa tuntea vaan sen tortun?:D
Kuva: Wikipedia
Itse kuitenkin muistin omistavani jotain Runebergin tuotantoa, omalta äidiltäni perittynä;
Eli Vänrikki Stoolin tarinat;) En ole koskaan itse lukenut, tämä kirja on äitini ala-asteen ajan koulukirjoja. Silloin kuin lapset vielä paremmin tutustutettiin suomalaiseen kirjallisuuten. Itse olen ehkä jo liikaa ja enemmän kuin laki sallii keskittynyt itäisen naapurimaamme kirjallisuuteen ja sen tuntemukseen...joten mitäpä sanotte jos mä otan kohtapian ja jälleen uuden teoksen mun "to read" -pinoni joukkoon?;) Kokeile sääkin! Lukeminen vie toiseen maailmaan ja on vaan niin ki-vaa-aaaaaa!<3

Kivaa viikonloppua kaikille^^ Meillä on ainakin kaikkea kivaa tiedossa; aamulenkkejä, hyvää ruokaa (CHEATDAY CHEATDAY!!), ravintolaillallista, viiniä... ;) Eli palataan taas kun on lisää kuvia, juttuja ja ylipäätään uusia muistoja jaettavaksi:)

P.S. Sunnuntaina 8.2. vietetään muuten samaiseen teemaan liittyen lukurauhan päivää! Eli kännykät ja kaikki muut somen piipittelyn mahdollistavat laitteet pois/äänettömälle ja lukemaan!;)

Pus pus!

~PAULA~


Ei kommentteja: