Follow on Bloglovin

torstai 12. kesäkuuta 2014

Suhteellisuusteoriaa(ko)

Kesäkuun puoliväli?! Really?!

Mä täytän kohta 26. Kohta on juhannus ja keskikesä. Mä sain joulukuuhun saakka lisäaikaa valmistua yliopistosta.

Olenko mä tehnyt graduani..? - En pitkään aikaan. Olenko osannut nauttia valkeista kesäöistä? - No hyvä jos huomasin niiden edes saapuneen. Olenko saanut 26 elinvuoteni aikana mitään aikaan? - Hmm...

Mä pohdin näitä asioita varsinkin aamukupposen äärellä työpäivän alussa. Joskus omat huolestuttavat kysymykset oman pääkopan uumenista hämmentävät meitä kaikkia. Mä masennun ajoittain todella paljon siitä, etten ole tyytyväinen itseeni. Enkä tarkoita nyt kroppaani kohtaan kohdistuvaa tyytyväisyyttä tai tyytymättömyyttä. Vaan kyse ja tunne on lähinnä siitä, olenko minä arvostettu, teenkö tärkeää työtä... Kun vielä vuoden alussa olin työtön, voin henkisesti huonosti. Koen itseni tarpeettomaksi, jos en tee jotakin. Kai sitten olen vähän tällainen ihmismuurahainen, jonka "työ tekee onnelliseksi" :D 

Aiemmin kun ei ollut töitä, painotin ajankäyttöäni treenaamiseen ja ruuanlaittoon. (Silloin kroppa voi hyvin:D) Rakastan yhä molempia, mutta kumpikin ovat jääneet vähemmälle. Tällä viikolla kun salilla olin, jaksoin treenata ainoastaan kädet:D No, asiaan! Eli voinko minä ajatella itsestäni, että olen oman onneni seppä, oman itseni herra?

Jannika B:n biisin "Itseni herra" sanat:
Hetken vielä valo soljuu
ennen kuin se katoaa
vartin verran tässä murehdin
ennen kuin mä nukahdan

Muistinko mä laskut maksaa?
matot viedä pesulaan?
Rakkailleni sanoinhan
Yli kaiken välitän

Muistinko olla
Itseni herra
Muistinko tehdä
niinkuin tahdon

Muistinko kiittää
arvoa antaa
Muistinko ottaa
omaa aikaa?

Jos tämä ois iltani viimeinen
osaisinkin olla onnellinen

Muistinko olla
itseni herra
tänäänkin?

Onneksi mä virheen myönsin
sillä riidan heti selvitin
Ei jäänyt tuli kytemään
Ei mieltä jäytämään

Muistinko mä kuuta katsoo
Ja unelmoida joutavaa
Virheilleni naurahtaa
tää ei oo niin vakavaa

Muistinko olla
Itseni herra?
Muistinko tehdä
niinkuin tahdon?

Muistinko kiittää
arvoa antaa
Muistinko ottaa
omaa aikaa?

Kuningas oon... tänäänkin
Vallassa oon .. tänäänkin
Kuningas oon

Muistinko olla
Itseni herra?
Muistinko tehdä
niinkuin tahdon?

Jos tämä ois iltani viimeinen
osaisinkin olla onnellinen


Ei varmaan tarvitse enempää sanoa:) Ja mitä mun aamusiin pohdintoihin tulee, vastasinkin niihin jo mielessäni kahvin juotuani; mulla on ollut nuorena vaikeaa. Jos joku silloin olisi kertonut ysin keskiarvon koulukiusatulle hiljaiselle ja pelokkaalle tytölle, että kymmenen vuoden päästä sä asut poissa täältä, sulla on uusia ystäviä, rakastava mies, koira, kiva kolmio, sulla on yliopisto-opinnut 98% ohi, ja sä olet töissä eli fuck this shit. Olisin jaksanut meinaan joka päivä tuolloin pari kertaa paremmin! Jaksanut uskoa tulevaan:) Vaikka edelleen mun mielialat heittelee (onneksi kokoajan harvemmin), pitää osata olla kiitollinen kaikesta, mitä nyt juuri tällä hetkellä on<3 Mm. pari päivää sitten H sanoi tietyssä hetkessä/tilanteessa aivan tuntemattomalle henkilölle, että haluaa olla mun kanssa aina ja tulevaisuudessa:') Mä vaan aloin itkemään onnesta. Niin haluan minäkin! 

Töissä on viimeisen viikon aikana ollut niin toivoton tunne kaikesta; en selviydy mistään enkä mitenkään. Liikaa töitä, liian vähän osaamista, liian vähän kiitosta. Sitten tänään! Esimies laittaa työchatissa viestiä, että antaa mulle vastuita, koska olen tarkka. Että olen pärjännyt hienosti! On ollut sitten niin hyvä päivä aina siitä hetkestä saakka. Gradustakin edelleen sen verran, että mä tiedän hoitavani sen. Mä olen viime tipan ihminen ja olen aina sitä ollut. Muistan jo lukioaikana, kun sitä täytti 18 ja sitä tuli ja meni, kun asui vielä itsekseen yksiössä, pääsi viimein baarien pöydille tanssimaan jne. Noina aikoina äiti saattoi joskus huolissaan sanoa, että tee nyt silti sitä ja hoida nyt silti se koe pois alta, ym. Kerran sitten vastasin samankaltaisiin muistutuksiin; "Kyllä mä olen AINA asiani hoitanut, vaikka kuinka olisi ensin mikä!" Niin se mulla vaan menee! Kun pakko on ja aika käy vähiin, mä hoidan. Vaikka kuljenkin jälkijunassa muista niin mitä sitten, mä hoidan. 

Mä luotan itseeni. Luotan elämään. Kaikki on suhteellista. Niin kuin myös se että kesä juoksee taas (no okei ei kuitenkaan ihan hetipian) kohti syystä ja aikaa tuntuu tähän parhaaseen vuodenaikaan olevan aina liian vähän! Nauttikaa siis tästä ajasta ja hetkestä, silti vaikka sataisikin!<3 "Kun kuitenkin aina on elämä laina... " ;)

P.S. oon edelleen koti- ja perhekeskenen ihminen, joka siis rakastaa ruuanlaittoa. Varsinkin sitä kesäruuan laittoa;) Ja ruohosipulivoi -kastike on parasta, vaikka miten mun vatsamakkarat kapinoisivat mieluummin sinne salille!:P

Ei kommentteja: