Follow on Bloglovin

torstai 30. tammikuuta 2014

Kuva-apina!

Se on jälleen torstai ja meikäläisen viikonlopun alku! Viikonlopusta tuleekin tällä kertaa kiireisempi vähään aikaan, sillä kotikaupunki, sukulaiset, ja siihen päälle vielä erilaiset deadlinet odottavat! Mutta mähän tykkään mennä ja tehdä.
Menemisestä ja tekemisestä puheen ollen, menin tänään sinne kiinteytysjumppaan. Oli todellllla ihanaa ja tuo kyseinen jumppahan on siis normaalia tunnin muokkausta puoli tuntia pidempi hikoiluspurtti, joten se on myös tehokkaampi vaihtoehto. Kovasta jumppainnostuksestani huolimatta mulle kävikin sitten nolosti! Varmaan tuosta viikonlopun sairaalareissusta johtuen, koska siis... Ei hitto en tiedä mikä mulle tuli! Aina aikaisemmin oon siellä innoissani nostellu painavempia painoja ja jaksanut täydellisen kepeästi jopa kaikki lihaskuntojutut. Tänään jaksoin sen puolen tunnin aerobic-osuuden, ja sitten lihaskunto meni heti alkuun aivan päin jotakin; en pysynyt tasapainossa, tuntu etten jaksanu nostaa edes mun käsiä ilman painoja jne. Silmissä alkoi sumeta ja tulla huono olo. Yritin olla hetken kyykyssä ja juoda vettä. Ei auttanut. Eikä sitten auttanut muuta kuin poistua paikalta kesken kaiken. Mä olin niin pettynyt että ihan pillitin kun menin pukkariin ja soitin avomiehen hakemaan kun vapisutti niin kovasti. Miten voi ihmisen kunto olla joskus näin huonossa sheipissä?! No, avomies sitten lohdutti, ettei mun kroppa vaan ollut vielä valmis, ja joskus voi olla huonoja päiviä muutenkin. Joten ei muuta kuin ensi viikolla uusi yritys!:)

Ennen päivän jumppapettymystä tein päivällä silti jotain muutakin... :)
Mulla on muuten ollut vielä pari-kolme vuotta sitten todella todella vahva otsatukka, ja pidinkin sitä aina lyhyenä. Se oli kunnon kypärätukka ja mä kaipaan sitä<3 Sitten mulla alkoi PCOS (monirakkulaiset munasarjat) oireilla, ja mun tukka oheni silloin ihan rankalla kädellä. Mun rakkaat paksut hiukset vaan irtosivat pitkin kämppää ja harjoja, se oli surullista ja itkin monta kertaa. Ei se, että PCOS:n vuoksi mun on vaikeampi tulla raskaaksi, mutta SE ETTÄ TUKKA PUTOO!:D No joo, nykyään kun paino on pudonnut, ei PCOS:kään enää oireile, mutta etuhiukset eivät palautuneet enää koskaan paksuiksi:(

Jokaisen naisen tulee kuitenkin AINA löytää itsestään kauniita piirteitä, muistakaa se!

Minulla on mielestäni mm. kivat tummanruskeat suklaasilmät ja kaartuvat ripset, enkä tarvitse ripsentaivutinta xD

Tykkään ruotoni pituudesta; 155cm. On kivaa olla pieni, sellanen miesten (yhden miehen) tasku-Venus:DDD Kuvassa päällä btw poikaystäväni housut, kirjaimellisesti kunnon bf-farkut siis!

Herkkuhetkiä + jumppaa!


Ja tähän loppuun päivän ensimmäiset ilon herkkuhetket! Ennen iltapäivän luentoa olin rakkaan ystäväni kanssa kahvilassa mussuttamassa:) Leipä oli taivaallista, mutta Runebergin torttu ei ollut yhtään kosteaa, niin kuin sen kuuluisi olla!:D Tulipa näitä kulutettua edes illan aerobisessa osuudessa:D

Eipä tässä sitten muuta taas, viikonloppuna en varmaankaan ehdi bloggailemaan alussa mainitsemieni menojen vuoksi, joten mahtavaa viikonloppua kaikille ja ensi viikkoon!:)

P.S. Oon kuva-apina, sillä olen löytänyt huiiiisin hyvän ja hauskan kuvamuokkaussivuston, käykäähän tsekkaamassa; www.picmonkey.com, siellä saa itsestään mm. isotissisenkin tosi uskottavasti!:D 

2 kommenttia:

Miss Ruki Ver kirjoitti...

Jee, ihana postaus :) Ota muuten tästä kommentoinnista pois toi roskapostisuodatin, niin on paljon kivampi ja helpompi kommentoida :P

Unknown kirjoitti...

Kiitti vinkistä;) nyt (kai) korjasin sen:D ja kiitos, hyvä jos tykkäsit;)